1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728

RSS

 Ahkerasti agilityä :)
24.11.2009 20:37 | 

Me ollaan nyt innostuttu agilitystä ihan tosissaan.  Käydään kerran viikossa Kouvolassa alkeiskurssilla ja yritetään parhaamme mukaan tehdä kotiläksyjä kotosalla omilla esteillä. Pitäisi vaan tuota omaa pihaa olla pikkasen enemmän, olisi treenaaminenkin siinä vähän helpompaa :) Mutta kulkeehan nuo muutamat hyppyesteet, kepit ja kontakti tuolla autonkontissakin ja treenataan aina missä milloinkin...Oltiin viikko sitten koko viikonlopun mittaisella agilityn hyppyseminaarikurssillakin ja taas on huimasti opittu uusia juttuja agilitystä ja ennenkaikkea koiran hyppytekniikan opettamisesta ja koiran lihashuollosta. Koiran syviä lihaksiakin pitää siis kehittää ja ylläpitää, no nyt tiedetään tämäkin asia. Alfa on kyllä mainio agikoira, ei pelkää juuri mitään, pussi ja putki vaan sujahdetaan nätisti läpi ja kiipeillään kaikenmaailman esteillä ihan innoissaan. Kunhan vaan omistaja hoksaa tuon ohjauksen ja oman liikkumisen, niin sitten ollaan taas jo paljon pidemmällä. 

Mutta ei me tottistakaan olla unohdettu, viimeksi tänään käytiin sitä treenaamassa. Jäävät liikkeet alkaa jo olla jotenkuten hallussa ja samoin seuraaminen. Paikkamakuuta harjoiteltiin tänään toisen koiran kanssa rinnakkain ja lisättiin vielä ihmishäiriötä mukaan ja siinä tuo Allu nätisti maata nökötti eikä edes meinannut nousta mihinkään. Uteliaasti se tietysti seuraili, missä milloinkin liikuttiin, mutta pysyi kuitenkin paikallaan, hyvä Alfa! Kyllä se BH-koe alkaa edessä häämöttää.

Ja ollaan me vielä kotosalla ajankuluksi noita tokoliikkeitäkin treenattu, ku ei oikein tuonne pimeään metsään töiden jälkeen aina uskalla tuota mennä juoksuttamaan. Hihnalenkin lisäksi sitten vähän aivojumppaa :)


Kommentoi



 Kiirettä
08.10.2009 15:13 | 

Jaahas, kun viettää kaikki päivät koneen ääressä töitä tehden, ei kyllä paljon jaksa enää vapaa-aikana siinä istua. Pohdinnan alla on, mitä sivuille pitäisi seuraavaksi tehdä...

Tutkimuksissa on nyt käyty: Lonkat A, kyynärät 0, polvet 0, silmät terveet. Agilityn alkeiskurssillakin ollaan, muutamat treenit takana ja paljon hauskoja kotitehtäviä tehtävänä. Seuraavaksi rakentelen muutaman pikkuesteen kotipihalle, niin voidaan ainakin muutamia asioita harjoitella oikein kunnolla. Tottista ollaan myös tehty ahkerasti ja jälkeäkin silloin tällöin, kun vaan olen ehtinyt. Siinäpä tärkeimmät ja nyt takaisin työn pariin...


Kommentoi



 Suunnistusta
11.09.2009 16:08 | 

Eilen kävimme Alfan kanssa torstairasteilla juoksemassa ihan huippuajan alle 48 minuuttia :) Enhän mie ite olisi ikinä päässyt niin kovaa 5 km ja 11 rastia, mutta meillä olikin canicross-varusteet päällä ja vauhti sen mukaista. Nyt oli oiva tilaisuus kokeilla koiran kanssa suunnistamista, kun rastit olivat tuossa meidän lenkkimetsässä, missä on valtava määrä polkuja, joten ei tarvinnut paljoakaan siellä metsässä rämpiä. Kyllä me viel toistekin mennään, kunhan sattuu hyvä maasto taas kohdalle. Aluksi piti karttaa lunastaessa vähän räkyttää, kun on valjaat päällä ja sitten vaan pitääkin odottaa ja seistä paikoillaan, mutta takaisintullessa oltiin kyllä aika hiljaista tyttöä eikä jaksettu enää välittää mistään :)

Muuten onkin nyt ollut treenirintamalla aika hiljaista, miulla on nyt töitä niin paljon, että ei oikein ehdi ajatella mitään muuta. Ollaankin pääasiassa keskitytty hihnassa kävelyyn ja nyt on jo aamuisin tosi miellyttävää käydä tuossa metsässä pyörähtämässä ja ollaan välillä sitten innostuttu pidemmällekin lenkille aamutuimaan. Kyllä siis Alfakin lopulta oppi hihnassa kulkemaan, kunhan vaan omistaja jaksaa sitä treenata. Intoahan tuolla on vielä kuin suuressa ilmapallossa, mutta enää se ei ryntäile ihan yhtä päättömästä kuin aiemmin.

Yhdistyksen jäsenlehtikin roikkuu vielä tässä miun koneella, tänään olisi senkin sitten määrä valmistua...edellinen viikonloppu meni auttaessa jälkikokeissa, siis tallaamassa taas jälkiä ja sitä edeltävällä viikolla olin 3 päivänä auttamassa viestiradan teossa, ja hirvikärpäsiä oli aivan kaameasti. Onneksi Alfakin pääsi sitten vähän mukaan rataa tekemään, ettei tarvinnut yksin kotona istuskella. Yhden hyvän jälkitreenin olen ehtinyt tehdä, 7 kepistä nousi 6 ja janakin meni tosi hyvin. Treenejä vaan pitäisi taas ehtiä jatkaa.

Ja huomennahan me sitten suunnataan näyttelyyn Porvooseen Kirsin ja kaikkiaan kolmen koiran voimin :) Ja kaikki kehäthän on tietty suunnilleen samaan aikaan, ainut pelastus, että Alfa ja Keira ovat samassa kehässä, joten kyllähän me tuosta esittämisestäkin selvitään.

Mutta nyt Kataloonin kimppuun...


Kommentoi



 Näyttelymenestystä
26.08.2009 22:31 | 

Kävästiin sitten Alfan ja Birran (Fontanyol Bonic) kanssa Kouvolan näyttelyssä ja kahmittiin sitten pöytä tyhjäksi ;) Birra oli ROP ja sai sertin ja Alfa oli VSP ja serti myös. Molemmat koiruudet esiintyivät kehässä todella hienosti, joten oli kyllä ihan kannattavaa pitää muutama oma näyttelytreeni ennen virallista esiintymistä. Kiitokset myös muille näyttelytreeneihin osallistujille, jatketaan treenejä taas ennen seuraavia koitoksia.

Olen nyt ahkerasti käynyt seuran pk-kokeissa töissä ja päässyt seurailemaan monen koirakon suorituksia. Tällä viikolla menen tutustumaan viestiradan tekoon ja syyskuun alussa onkin sitten iso urakka tehdä kisajälkiä ja olla muutenkin kisoissa töissä. Mutta siinä samalla on tosi antoisaa seurailla koirakoiden suorituksia, aina oppii itse vähän lisää ja samalla voi luoda itselleen uskoa, että ehkä myökin vielä joku päivä ;)

Nyt ollaankin Alfan kanssa pari viikkoa oltu hihnakurssilla opiskelemassa hihnassa ja kaupungissa kävelyä. Tämä jäi pentuna vähän tekemättä, kun juostiin vaan pitkin metsiä :) Vähän sitä tuossa pihateillä treenailtiin, välillä menikin hyvin, mutta sitten taas vei ajan ja innostuksen kaikki muu treeni. Mutta kyllä me nyt jo osataan taas aika hyvin hihnan kanssa käyttäytyä ja ollaan taas askeleen lähempänä BH-koetta.


Kommentoi



 Synttäritkin meni jo
06.08.2009 20:41 | 

Olihan tuolla Alfalla 23.7.2009 ensimmäiset syntymäpäivätkin :) Kakkua tuo ei kyllä saanut, mutta pitkän lenkin kyllä ja matokuurin :D Rasavilli ja vallaton tuo on edelleen ja jäipähän nyt mein yritys päästä agilitykurssille nyt sitten kevääseen tai vasta ensi syksyyn, en nimittäin uskaltanut ilmoittautua tuon kanssa ees hallintatestiin...

Treenaillaan tässä nyt sitten kunnolla tottista ja yritetään läpäistä se BH-koe keväällä ja katsellaan sitten, mitä sitten treenataan, jälkikoe on ainakin vielä haaveena. Tänään kokeiltiin, miten vähän korkeammat hypyt sujuvat ja menihän se 80 cm ihan kevyesti :) eli vielä on siihen metriin toiveita. Meil on omat hyppykepit tuossa takapihalla, yritetään hyppiä paljon erikorkuisia hyppyjä (mutta edelleen kohtuumatalia enimmäkseen), että tuo oppii kunnolla lukemaan sen esteen korkeuden. Näyttelytreeneissäkin käytiin, pitää tässä nyt aika ahkerasti sitä hihnassa juoksua harjoitella, ettei ihan vallattomaksi ryntäilyksi menisi :)

Näyttää tuo koiruuskin nyt vihdoin aika väsyneeltä, käytiin vähän canicrossia tuossa harjoittelemassa. On kyllä hyvä hankinta tuo juoksuvyö, hihna ja koiralle valjaat. Tuolla metsäpoluilla vaan joutuu aika tarkasti katselemaan, minne sitä astuu, ettei riko itseään, mutta siellä saa juosta aika rauhassa ja koirallekin paljon mukavampi alusta kuin asfalttikatu. Ja saapahan sitten itekin kunnon kuntoilua, kun yrittää pysyä koiran perässä :)


Kommentoi


©2010 Alfa - suntuubi.com